Tiedämme hyvin, miten iso rooli johtamisella on suurissa muutoksissa. Oppilaitosjohtajan aikaa tarvitaan nyt erityisen paljon pedagogiseen johtamiseen ja koulun sisällölliseen uudistamiseen, Ikonen sanoo.Rehtoreiden työtodellisuus kertoo kuitenkin muuta. Suomen Rehtorit ry:n strategiapäivitystä varten tehty jäsenkysely osoitti, että rehtorille kasautuu yhä entistä enemmän isojen uudistusten johtamisen sijaan täysin toisarvoisia työtehtäviä. Esimiehen ajalle on ottajia enemmän kuin on rahkeita.Rehtoriammatin kuvaa on nyt kirkastettava ja keskityttävä olennaisimpaan. Koulun kehittämiselle on todella olemassa tarve. Siinä voimme kuitenkin onnistua vain, kun koulun rehtorilla on riittävästi aikaa tärkeimmille työtehtäville!
Suomen Rehtorit ry piti vuosikokouksensa Helsingissä 27.1.2017. Järjestön puheenjohtajaksi valittiin rehtori Antti Ikonen Joensuusta.
Hallituksen jäsenet, heidän henkilökohtaiset varajäsenensä ja heidän kotipaikat ovat:
jäsen varajäsen
Kaj Holmbäck, Kokkola Agneta Torsell, Espoo
Jukka Kuittinen, Helsinki Sari Hakola, Kirkkonummi
Anne Laatikainen, Hämeenlinna Jyrki Rosti, Lahti
Kimmo Laitinen, Kaarina Kimmo Salokangas, Noormarkku
Riitta Mutru, Kouvola Pertti Tuomi, Mäntsälä
Asko Peuraniemi, Rovaniemi Vesa Rinta-Säntti, Oulu
Seppo Pulkkinen, Jyväskylä Kaisa Isotalo, Seinäjoki
Hanna-Kaisa Pylkkänen, Mikkeli Anna Renko, Joensuu
Marja-Leena Ruha-Tuomola, Helsinki Veli-Matti Hakanen, Turku
Suomen Rehtorit ry on yleissivistävien koulujen ja koulutoimien johtotehtävissä työskentelevien ammatillinen edunvalvontajärjestö. Järjestön tehtävinä on edistää jäsenistönsä ammatillista kehitystä ja osallistua rehtorien työolosuhteiden sekä palkkauksen kehittämiseen. Suomen Rehtorit ry on mukana asiantuntijatahona kansallisen ja kansainvälisen koulutuspolitiikan valmistelussa ja toteuttamisessa.
puheenjohtaja Antti Ikonen, antti.ikonen@jns.fi p. 050 549 0071
järjestösihteeri Toni Lehtinen, toni.lehtinen@surefire.onedu.fi p. 010 320 0070