Lausunto 5.10.2016 hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi perusopetuslain, lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, oppilas- ja opiskelijahuoltolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta
Opetus- ja kulttuuriministeriö
PL 29
00023 Valtioneuvosto
Viite: Lausuntopyyntö Dno OKM/29/010/2016
Suomen Rehtorit ry kiittää mahdollisuudesta ottaa kantaa 13.9.2016 päivättyyn lausuntopyyntöön hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi perusopetuslain, lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, oppilas- ja opiskelijahuoltolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta.
Suomen Rehtorit ry pitää hyvänä ja arvostaa, että kuntien kustannuksia vähennetään karsimalla lakisääteisiä tehtäviä ja niiden toteuttamista ohjaavia velvoitteita. Kokonaisuudessaan ehdotukset normipurkuun ovat kuitenkin melko vähäisiä.
1.1 Perusopetuslaki
Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä esitetään sisällytettäväksi jatkossa vain oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin. Vastuu oppilaan oikeudesta turvalliseen opiskeluympäristöön on opetuksen järjestäjällä, minkä vuoksi Suomen Rehtorit ry ei pidä perusteltuna suunnitelman sisällyttämistä oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin ja ehdottaa rinnakkaissäätelyn vähentämiseksi sen poistamista oppilas- ja opiskelijahuoltolaista.
Menettely kurinpitoasiassa ja erottamisen täytäntöönpano. Määräaikainen erottaminen koulusta rehtorin päätöksellä tulee tehdä mahdolliseksi myös oppivelvollisuuden alaisen koulutuksen osalta. Lisäksi Suomen Rehtorit ry huomauttaa, että rehtorin päätösvaltaa jälki-istunnon määräämisessä tulee laajentaa koskemaan kaikkia koulun oppilaita riippumatta opettaako rehtori kyseistä oppilasta.
1.2 Lukiolaki
Opetuksen laajuus ja sisältö. Aikuisten oppimäärän mukaan opiskelevien oppimäärän yhdenmukaistaminen lukiokoulutuksessa poistamalla velvollisuus järjestää taito- ja taideaineet sekä terveystieto myös aikuisten oppimäärän mukaan opiskeleville, jotka ovat alle 18 vuotta, on kannatettava. Tällöin poistuu myös selvitystyö, onko opiskelija aloittanut opintonsa alle 18-vuotiaana.
Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Rinnakkaissäätelyn vähentämiseksi Suomen Rehtorit ry esittää suunnitelman oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä poistettavaksi oppilas- ja opiskelijahuoltolaista.
Menettely kurinpitoasiassa ja kurinpitorangaistuksen täytäntöönpano. Määräaikaisen erottamisen hallinnollisen menettelyn keventäminen on perusteltua. Rehtori on lähtökohtaisesti viranhaltija, jonka vastuulle kuuluu asian selvittäminen ja sen esitteleminen edelleen monijäseniselle toimielimelle. Tämä lisää byrokratiaa ja hidastaa täytäntöönpanoa. Suomen Rehtorit ry pitää hyvänä, että määräaikainen erottaminen rehtorin päätöksellä tehdään mahdolliseksi.
1.4 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Opiskeluhuoltosuunnitelma. Opiskeluhuoltosuunnitelman tarkistaminen vuoden kuluttua siitä, kun lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on tarkistettu, ei ole kannatettava. Suomen Rehtorit ry tukee ehdotusta muuttaa pykälää siten, että vaatimus poistetaan. On tarkoituksenmukaisempaa tarkistaa suunnitelma koulutuksen järjestäjän oman harkinnan ja paikallisten tarpeiden mukaisesti.
Opiskeluhuoltoryhmät. Opiskeluhuoltoryhmän merkitys on tärkeä. Kuitenkin nykyisellään koulutuksen järjestäjällä on muitakin ryhmiä, joiden kanssa tehtävät saattavat olla osin päällekkäisiä. Suomen Rehtorit ry pitää tärkeänä, että erillisen oppilaitoskohtaisen opiskeluhuoltoryhmän asettamisesta voitaisiin luopua ilman, että oppilas- ja opiskelijahuoltolain tavoitteista jouduttaisiin luopumaan.
Yksittäistä opiskelijaa koskevan opiskeluhuoltoasian käsittely. Nykyisessä oppilas-ja opiskelijahuoltolaissa todetaan seuraavaa:
”Asian käsittely yksittäisen opiskelijan tueksi koottavassa monialaisessa asiantuntijaryhmässä perustuu opiskelijan tai, jollei hänellä ole edellytyksiä arvioida annettavan suostumuksen merkitystä, hänen huoltajansa suostumukseen.
Opiskelijan yksilöidyllä kirjallisella suostumuksella hänen asiansa käsittelyyn voi osallistua tarvittavia opiskeluhuollon yhteistyötahoja taikka opiskelijan läheisiä. Jos alaikäisellä tai muutoin vajaavaltaisella ei ikänsä tai kehitystasonsa vuoksi ole edellytyksiä arvioida itsenäisesti asian merkitystä, huoltaja tai muu laillinen edustaja voi antaa siihen suostumuksen hänen sijastaan.”
Suomen Rehtorit ry korostaa, että moniammatillisen asiantuntijaryhmän kokoamisen yksittäisen opiskelijan tueksi tulee olla rehtorin päätettävissä. Tällä varmistetaan, että asiantuntijaryhmä on monialainen ja että kaikkien niiden asiantuntijoiden, joilla on välitön vaikutus asian käsittelyyn ja opiskelijan tukemiseen, osallistuminen toteutuu.
Lisäksi Suomen Rehtorit ry esittää, että oppilaiden pedagogisten asiakirjojen käsittelyä yksinkertaistetaan. Asiakirjat täytetään moniammatillisesti, minkä vuoksi erillistä moniammatillista käsittelyä ei esimerkiksi tarvita. Moniammatillinen käsittely tulee muuttaa harkinnanvaraiseksi.
1.5 Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslaki
Lukion yksikköhinnat. Aikuisten lukiokoulutuksen rahoituksen taso voisi olla korkeampi. Valtion säästötavoitteet huomioon ottaen on kuitenkin perusteltua, että rahoitus alenee esityksessä 0,65:een ja koska laskelman perustana oleva alle 18-vuotiaiden aikuisten lukiokoulutuksessa opiskelevien lukumäärä on muuttunut.
Lisäksi Suomen Rehtorit ry toteaa, että koulua ja oppilaitosta velvoittavien suunnitelmien määrää on edelleen syytä tarkastella kriittisemmin ja lisäksi varmistaa, että yksikkötasolla on käytettävissä kansalliset peruslinjaukset ja mahdollinen suunnitelma, jota koulu tai oppilaitos voi halutessaan käyttää yksikkötason suunnitelman laatimiseen.
Toisekseen salassapitoon liittyviä säännöksiä tulee selkeyttää ja koota yhteen, koska salassapidosta on säädetty eri lainsäädännöissä.
Lopuksi Suomen Rehtorit ry painottaa, että jokainen oppilas, joka on uhkaksi itselleen tai toisille, tulee lainsäädännön takaamana saada viipymättä oikeanlaisen hoidon piiriin, jotta sekä hänen että toisten oppilaiden turvallisuus voidaan taata ja oppiminen mahdollistaa.
Helsingissä 5.10.2016
Riikka Lindroos
puheenjohtaja
Suomen Rehtorit ry Finlands Rektorer rf